Tapani Holma

Arvoisat Kuorasmäen  Rannanmäkeläiset

Äitini oli  nuorin Rannan sisaruksista ja minä kuljen hänen  muistoissaankin tässä sukujuoksussa. Äitini oli herkkä näkemään unia eritoten vanhemmalla iällä. Aamulla hän kertoi kapastaneensa lapsena Kuorasmäellä. Lapsuuden ja nuoruuden muistumisia oli hupaisa kuulla, kun nuoruuden ystävä Impi Kuoras oli lauantai-illan kaihossa laulanut " Tummat pilvet hiljaa soutaa, tumman tytön noutaa..."Äidilläni oli kaunis laulunääni ja hän osasi ulkoa useita Siioninvirsiä.

Ei äiti uniin uskonut mutta kylläkin luonnon enteisiin. Mitähän tuokin musta täplä tietää kakkurääppänän selässä? Niinkuin tiesikin! Muuten unista puhuttiin minunkin lapsuuteni henkimaailmoissa aika paljon. Turhia kuitenkin ovat. Seppä Viitamäki sanoi tyttärilleen, jos unet tietäisivät jotakin, olisin jo vuosia sitten ollut Alavuden asemapäällikkö.

Mutta nyt Kuorasmäelle

Tarkennuksena mainittakoon, Kouran aseman nimi on ollut käytössä väärin. Sen olisi pitänyt olla Kuoras. On selvitetty, että kun 1880-luvulla Pohjanmaan rata rakennettiin, Rautatiehallituksen ruotsinkieliset virkailijat kopioivat ja kirjoittivat Kuoraksen Kouraksi. Se siitä.

Isovanhemmistani Kaisa-mummaa en nähnyt, sillä hän kuoli jo 12.3.1930 ja äitini oli 22-vuotias ja minä kaksivuotias. Äitini kertoi, että äitinsä oli luonteeltansa topakka, käskeväinenkin, hallitseva, ehkä hieman surumielinen ja ankara körttiläinen, joka varoitti mieltymästä maailmaan, siihen synninpesään. Kourassa1920-luvulla Nuorisoseuratyö oli vauhdissa ja rakennettiin Nuorisoseurantalo. Siellä vietettiin kulttuurisisältöisiä näytelmäiltamia, harrastettiin puhekoulutusta ja tanssit päälle ja se oli körttiläisille kauhistus. Äitinsä kehotti juoksemaan talon ohi, ettei suruttomuus tartu. Yleensä nuorisoseuralaiset ovat olleet hyviä puhujia ja runon lausujia.

Äitini vanhin sisaruksista Kaisa lähti jo nuorena Amerikkaan siirtolaiseksi yhdessä miehensä Juho Saarikosken kanssa Seinäjoen Soukaltajoelta. Veljistä  Juho meni  vävyksi Peräseinäjoen Koukkariin, Jaakko kauppiaaksi Lapualle ja Iska sähköasentajaksi Lapuan Paukkuun. Sisarista Sofia meni miniäksi Saarimäkeen. Sanna miniäksi Heikki Reinilään ja Maria Juho Reinilään. Äitini, pesueen nuorimmainen, miniäksi Holmaan.

Sittemmin Amerikan pulavuosien aikana Saaret (Saarikosket) houkuttuivat Neuvostoliiton vasemmistolaiseen ideologiaan, jota toitotettiin ja mainostettiin uuden isämaan uutena elämänä. Työtä on tarjolla jaksamiseen asti. Äitini kertoi, että Kaisankin perhe oli suunnitellut lähteä Venäjän Karjalaan ja vanhin pojista lähtikin ja sinne hävisi. Antti Tuuri kirjassaan Ikitie kuvaa Amerikan siirtolaisten kohtaloista. Josef Stalin piti Amerikan siirtolaisia vakoilijoina ja se oli heidän menonsa. Äitinikin sai siskoltaan lahjaksi poliittisen kääntymyksen tueksi sinne Kouran henkiseen pimeyteen Punaisen kirjasen.

Äitini oli kovin surullinen ja huolissaan Kaisasta Amerikassa. Äitini muisti äitinsä huokaisut ja voihkaisut iltamyöhäällä alasängyn etehittien takaa iltarukouksen jälkeen - Voi Kaisa parkaa.

Rannan sisaruksista on syntynyt 50 serkkuamme. Talvi- ja jatkosodassa on taistellut 13 serkkua. Heistä on kaatunut Olavi Ranta, Paavo Rantakari ja Paavo Saarimäki. Erilaisiin lottatehtäviin sodan aikana osallistui lukuisa serkkujoukko tyttäriä. Yhteistä serkuillemme on ollut vakaa usko, mitä merkitsee koti, uskonto ja isänmaa.

Kari Rantakarin arvokkaassa Sukukirjassa Kaisa ja Juho Rannan lapsista Maria, Albertiina ja Liisa kuolivat jo aivan lapsina. Sanni meni naimisiin Aukusti Korpikosken kanssa ja heistä saa sukunsa Leino- Korpikosket Seinäjoella. Iisakki Ranta meni vävyksi Ylijoen Kortesmäkeen, eli ja toimi legendaarina Posti- Iskana. Juho Ranta rakensi myllyn Nurmonjoen Hirvikoskelle ja sieltä ovat saaneet elämänjuoksunsa Koskenrannat Seinäjoella. 

Keski-Nurmon Knuuttilan suvun Kortesniemen Jaakko-poika otti Kaisa-nimisen emännän Viitalan kylän Rannanmäeltä ja yhdessä he ponnistivat Kouran Kuorasmäelle. Rakensivat sinne pesän ja Jaakosta tuli Kaatajan mylläri ja oheismaanviljelijä.

Taava Ranta oli kirkkoherra Mikko Katilan taloudenhoitajana Savitaipaleella Karjalassa. Sofia Leino hoiti tätiänsä Taavaa tämän vanhoilla päivillä. Muistan, kun me, Sanni ja Martti Reinilä ja Anita ja minä Leinon tädin kutsusta kävimme veisaamassa Taava-tädille  Mikko Katilan sepittämän virren " Soi virteni kiitosta Herran..."  Anita muistaa Taava-tädin lempeät kasvot ja hänen kauniin runollisen äänensä.

Sota alkaa...

Syyskuun ensimmäisenä päivänä 1939 Saksa hyökkäsi Puolaan ja alkoi toinen maailmansota. Meille Holmaan tuotiin pikkuvauva, joka sittemmin kastettiin Olavi Juhaniksi. Kotimme pihanurmella Rannan paappa kätteli rakkaalla isoisän pehmeällä kädellä Kaisa-siskoni ja minun lapsen käsiä. Olette siis Martan tenavia. Paappa kaivoi liivintaskusta pastillerit ja tarjosi vapisevin käsin lapsensa lapsille makeisia, yhden kummallekin. Hän eli vielä tämän jälkeen kaksi vuotta.

Rannan paapasta Rannanmäkeläisten päähenkilöstä muistuu mieleen kuulemiani luonteenpiirteitä. Hän oli hyväntahtoinen, leikkisä, hieman vikurimainen, puheissaan melko suorasukainen vanhus ja isäntä. Hänen siskonsa Siltalan emäntä oli ihmettelyt veljeltään, mikä noita sinun tyttäriäsi vietättää ja otattaa avioliittoon jo melkein rippikouluikäisinä. Kuule sisareni, ne on sitä lajia nenäntyyliä.

Jaakko Ranta oli ollut helposti taipuvainen vaihtamaan hevosta, eli hevoskauppoihin. Mutta Kaisa-emäntä oli ollut tylynä vaihdoista. Kerraasti paappa oli tallin sontaoven kautta salaa Kaisalta vaihtanut tutun isännän kanssa hevosta. Kaisa oli ollut saada kohtauksen, kun oli ikkunasta verhojen välistä nähnyt laitumella leppeän laiskottelevasti astelevan vieraan valakun. Mikä se tuo on? Se on hevonen. Oli siinä paapalla selittämistä.

Martti Reinilä kertoi, kun hänet vihittiin Sanninsa kanssa talvisodan ja Äyräpään taisteluista selvinneenä kesällä 1940 Saarimäen pihalla. Paappa tuli onnittelemaan nuortaparia. Kuule Martti, kun teille tulee riitoja ja kun niitä tulee, sano morsiamellesi, minä annan ala, mulla on mieltä.

Persoonia

Mielestäni aivan legendaariksi sitkeydessä ja ammattinsa hoitamisessa ja sitoutumisessa kohoaa Iisakki Ranta eli Posti-Iisakki. Muistan hänet talvisodan ajoilta. Hän kiersi viikottain Ylijoelta Kouraan- lajitteli postin aamulla- sitten Viitalan kylän- Veneskosken kautta Kouran asemalle ja iltapäivällä kotiin Ylijoelle. Oli keli mikä hyvänsä - pyörällä, potkukelkalla, suksilla ja joskus hevosella.

Paappani Jaakko Holman talo oli kylän postipaikka. Hyvissä ajoin kylän vanhat ukot aamuisin kokoontuivat odottamaan postia. Yhtäkkiä tuvan ovi tempaistiin auki ja kuin tuulispäänä Posti-Iska syöskyi tupaan. Täälä sitä faarit istuu lämpööses ja poijat taisteloo soras kovis pakkaasis. Jaa sinä Martan- poika lehdet, kun olet lukutaitoinen. Jo kohta ovi paukahti kiinni. Veneskoskella on kohta tenavien ja mummien naamoja lasilla- missä posti viipyy.

Mieluisin muistikuva on äitini ja veljensä Iskan riemullinen tapaaminen Herättäjäjuhlilla. Voi sitä sydämellistä siskon rakasta käden puristusta. Terve sinä Kuorasmäen "krapooskyrsöös". Iska-eno oli kuulemma harras lukumies, romaanien nielijä. Naapurin Iska Herttua tuli vieraisille, käveli kirjahyllyn luokse, valitsi kirjan, mukautui polvikyykyssä istumaan sohvalle. Luettuaan tunnin pari, vei kirjan hyllyyn ja kiitti isäntää antoisesta seurasta. Iska-enolla oli ollut meneillään Adolf Hitlerin Taisteluni(Mein Kampf).

Piispa Eero Lehtinen tuli 1956 Lapuan hiippakunnan piispaksi. Aipädiltä luin kuinka Lehtinen muisteli tuloaan Lapualle. Hyväntahtoisen näköinen, hymyilevä kirkkovaltuuston puheenjohtaja tuli toivottamaan  tervetuloa Lapuan piispaksi. Te ette ole kuitenkaan se mies, jonka toivoimme Lapualle tulevan, mutta te olette nyt Lapuan hiippakunnan piispa. Tuohon käteen- olette sydämellisesti tervetullut Lapualle. Lehtinen sanoi, sillä hetkellä hän oppi tuntemaan eteläpohjalaisen miehen rehellisen sielun ja heistä tuli Jaakko Rannan kanssa vuosiksi hyvät ystävät.

Muistan mielenkiivauden ja pyhän suuttumuksen, jolla Posti-Iisakin tyttäret Kaisa Hakala ja Lempi Salokorpi sekä äitini sommittelivat yleisönosastoon kirjoitusta lähettää se sanomalehteen. Aiheena oli Vaasa-lehdessä ollut kuva, eikä vallan vähäpätöinen, jossa kansanedustaja, pastori Johannes Virtasen vaimo esiintyy miehensä vieressä Itsenäisyypäivän juhlakuvassa olkapäät avoimen paljaana ja vielä papin vaimona.

Kouran maamiesseuran naisosasto oli tekemässä turistiretken Anvenanmaalle Turusta Maarianhaminaan. Kapteeni toivotta lämpimin sanoin eloisat retkeläiset laivaan ja koettakaa viihtyä. Sanna Siltala, retken johtaja kiitti kapteenia lämpöisen ystävällisistä sanoista ja kehoitti kapteenia ajamaan laivaa rantoja pitkin.

Ossi Haaramäki kertoi tapahtumasta, kun Nurmon erään vuoden 50-vuotis rippikoululaiset viettivät muistohetkeä Nurmon kirkossa ehtoollisella ja sitten seurakuntakodissa. Miltä tuntui polvistua ensi kertaa alttarille. Kyllä tuntui ja tuntui. Sanna Siltala sanoi, että hän muistaa, että pelkäsi, ettei kukaan varasta kiviaidan vierestä uutta polkupyörää, jonka isä oli ostanut rippilahjaksi. Sanna Siltala oli tiptop-nainen. Vijo Kovero Kourasta oli tullut jatkosodan jälkeen Siltalaan ja pyytänyt ostaa karjanrehua. Kyllä saat, mutta mistäs viät, Sanna on siivonnut pihan, paappa veisteli.

Arvi Reinilä oli ollut päivämiehenä Siltalassa. Oli sunnunta ja syötiin sunnuntaipäivällinen. Aterian jälkeen paappa meni keinustuoliin istumaan ja pani kätensä ristiin rinnalle. Kiitos taivaan Isälle ruoasta, lausahtaen perään, kyllä oli hyviä lihaperunoita.

Siunatuksi lopuksi tältä paikalta

Ranta on ranta ja elämällä on aina oma rantansa, joka tarkoittaa pääsyä ja tuloa jonnekin. Jokaisella elämällä on rantansa. Mikä ja millainen on kenenkin ranta, mutta sen me tiedämme, että sukupolvet vaihtuvat näillä kuolonmailla.

"Sukupolvet ennen meitä, vaivain teitä, ovat täällä kulkeneet. Valossa ja pimennossa, ahdingossa uskoneet ja toivoneet.

Täällä nyt me vuorostamme vaellamme tietä sukupolvien niin kuin lapset aikanansa taivaltavat, käyvät meitä seuraten.

Johda Herra uskollinen, armollinen, kotiin kaikki kulkijat" (Virsi 147)